Tukholman kaupunki

Tukholman kaupungin palkkalistoilla on noin 40 000 työntekijää. Sinä ja kaikki muut kohta miljoona tukholmalaista kohtaatte meidät monissa eri paikoissa ja yhteiskunnan toiminnoissa.

Työskentelemme esimerkiksi esikouluissa ja kouluissa, vanhustenasuntoloissa ja päivätoiminnoissa. Kohtaat meidät myös hiekoitustöissä, jätehuollossa sekä kaupungin katujen ja torien kunnostustöissä, hakiessasi rakennuslupaa, käydessäsi tarkistamassa työpaikkailmoituksiamme tai käydessäsi kansalaiskonttoreissa, kirjastoissa tai uimahalleissa.

Kaupungin infrastruktuuri

Kaupunki vastaa myös puhtaan veden toimittamisesta vesihanoihin sekä järvivesien ja muiden vesistöjen veden puhtaudesta sekä jätehuollosta ja satamien sekä laiturien toimimisesta, parhaiden toimintaedellytysten luomisesta Tukholman elinkeinoelämälle ja että ilmaston kannalta älykkäitä ja helppokäyttöisiä asuntoja rakennetaan ja välitetään. Tämän lisäksi Tukholmalla on ainutlaatuinen digitaalinen infrastruktuuri avoimen valokuituverkon avulla. Sitä rakennetaan yhä laajemmalle alueelle, jotta digitaalisesta yhteiskunnasta tulisi entistä parempi.

Kulttuuri ja vapaa-aika

Kulttuuri on tärkeää ja olennaista – tarjoamme sitä esimerkiksi Kulturhuset Stadsteaternin avulla. Sillä on ohjelmistossaan tarjolla satoja eri ohjelmia vuoden ympäri. Kulturskolan on avoinna kaikille lapsille ja nuorille, ja muita esimerkkejä ovat Stadsmuseet ja Medeltidsmuseet sekä oma taidehallimme Liljevalchs. Tuemme myös sekä yhdistyselämää että kulttuurin toimijoita, jotta voisimme yhdessä luoda demokraattisen ja elämää pursuavan kaupungin. Urheilukentät, uimahallit, ulkokuntosalit, viheralueet ja luonnonsuojelualueet ovat myös muutamia esimerkkejä siitä, miten kaupunki tekee aktiivisen vapaa-ajan harjoittamisen helpommaksi kuntalaisilleen.

Tuki vaikeissa tilanteissa

Toimintaamme kuuluu myös avun antaminen kaikille niille, jotka tarvitsevat erityistä tukea elämänsä varrella. Apua antavat esimerkiksi koulun kuraattori, asumistukija tai sosiaalisihteeri. Joskus ongelma johtuu sairaudesta, väärinkäytöstä tai jostakin muusta vaikeudesta, näihin kuuluvat ne, joiden vaikeudet johtuvat sotatapahtumista ja katastrofeista eri puolilla maailmaa. Toisinaan ihmiset tarvitsevat ylimääräistä tukea myös jostakin muusta syystä.

Politiikka ja demokratia

Voit olla mukana vaikuttamassa. Sinä ja kaikki muut tukholmalaiset saatte äänestää kuntavaaleissa ja valita, ketkä ohjaavat kaupunkimme toimintaa. Kunnanvaltuusto kokoontuu joka kolmas maanantai kaupungintalolla, ja olet tervetullut kuuntelemaan sitä, mistä he puhuvat. Kaupunginosavaltuustollasi on myös kaikille avoimia kokouksia, ja voit lähettää sille omia ehdotuksiasi parannettavista asioista.

Kansalliset vähemmistöt ja vähemmistökielet

Jos kuulut johonkin kansallisista vähemmistöistä, sinulla on oikeus käyttää kansallista vähemmistökieltäsi yhteydenotoissa viranomaisiin.

Uppdaterad